Sarastia - Kirkasta näkemystä

Sarastia syntyi, kun kunnissa kaivattiin leveämpiä hartioita uudistumisen ja digitalisaation tueksi sekä niihin liittyvien haasteiden voittamiseksi. Kunta-alan konkarit KuntaPro ja Taitoa vastasivat tarpeeseen ja yhdistivät voimansa toukokuussa 2019.

Sarastia-Henkilokuva-N3

Kunta- ja maakuntarajat ylittävää yhteistyötä

Teemme töitä asiakkaittemme eteen 18 maakunnan alueella ja lähes 900 asiantuntijan voimin. Muuttuva maailma ja muuttuva Suomi vaatii, että yhteistyötä tehdään entistä enemmän. Yksin tekemisen sijaan on järkevämpää tehdä yhdessä, yli kunta- ja maakuntarajojen.

Valtakunnallisesti paikallinen

Autamme kuntia ja kuntalaisia voimaan hyvin. Kehitämme palveluitamme yhdessä asiakkaidemme kanssa aluekehityksen näkökulmasta ja siten, että yksittäiset asiakkaamme hyötyvät ympäri Suomen tehtävästä kehitystyöstä.

Sarastia ei toimi kasvottomien osakkeenomistajien voittojen takia, vaan olemme kuntatoimijoiden ja asukkaiden – siis meidän kaikkien – omistama yhteinen yritys.

Sarastia-konserni muodostuu Sarastia osakeyhtiöstä sekä tytäryhtiöistä Sarastia Kuntaperintä, Sarastia Rekry sekä muille kuin omistajille sijais- ja rekrytointipalveluita tarjoavasta Onviresta.

Ajankohtaista