Sarastian identiteetti

Me Sarastiassa haluamme kantaa huolta eritoten henkilöstöstämme ja asiakkaistamme. Haluamme ottaa vastuuta kunta-alan kehittämisestä sekä olla mukana suomalaisen työn elinvoiman kasvattamisessa.  Identiteettimme ohjaa päivittäistä työtämme palvelutuotantomme kaikilla osa-alueilla.

Sarastia lukuina

177 M€

Liikevaihto

1 000

Työntekijää

Yli 600

Palkka- ja talousasiantuntijaa

285

Omistajaa

Suomen rakenteiden uudistaja

Vahvistamme asiakkaidemme jokapäiväistä toimintaa entistä tehokkaammin ja älykkäämmin. Teemme sen markkinoiden edistyksellisimmillä talous- ja henkilöstöhallinnon sekä tiedolla johtamisen ja palveluiden johtamisen ratkaisuilla.

Olemme julkisten palveluiden uudistaja ja palveluliiketoiminnan kehittämisen puolestapuhuja – ajatusjohtaja ja edelläkävijä. Tulemme uudistamaan käsitykset yhteiskunnan palveluiden merkityksellisyydestä ja vaikutuksesta.

Yhdessä meillä on voimaa kehittää elinvoimaisempaa Suomea.

Ajatusjohtaja näkee pidemmälle

Nostamme tulevaisuuden näkymät asiakkaidemme tietoon. Kannustamme heitä hyödyntämään parhaat mahdollisuudet ja älykkäimmät toimintamallit, jotka tuottavat taloudellista hyötyä ja lisäävät elämän laatua. Meidän tehtävämme on esittää uusia ajatuksia ja ratkaisuja, joilla yhteiskunnan palvelut toteutetaan ja loppukäyttäjien saamaa palvelua parannetaan. Lisäämme uutta energiaa julkiseen keskusteluun. Kehitämme palveluliiketoimintaa, rakennamme malleja ja ideoita testattavaksi, vahvistamme asiakkaidemme osaamista sekä autamme ottamaan käyttöön läpimurtoratkaisuja.

Työtä suomalaisen hyvinvoinnin puolesta

Alamme johtavana toimijana meillä on vastuullinen rooli lisätä koko maan kasvumahdollisuuksia ja vahvistaa tulevaisuudenuskoa. Jotta vastaamme siihen mitä lupaamme, olemme aina valmiit mittaamaan suoritustamme ja tuloksiamme. Ainoastaan näin voimme kehittyä asiantuntijoina ja yhtiönä sekä kasvattaa kilpailukykyämme, jolla vahvistamme Suomen elinvoimaa.

Digitalisaation oivaltava hyödyntäjä

Asiakkaamme saavat digitalisaatiosta kaiken irti, kun kehitämme ratkaisuja juuri heitä varten ja tarjoamme heille markkinoiden kilpailukykyisimpiä palveluratkaisuja. Teemme ihmisten työstä sujuvampaa, tuottavampaa ja mielekkäämpää. Automaation avulla lisäämme prosessien tehokkuutta ja virheettömyyttä sekä raivaamme lisää aikaa henkilökohtaiselle palvelulle. Näin nostamme asiakkaamme palvelut uudelle tasolle.

Teemme omaa järjestelmäkehitystä ja toimimme läheisessä yhteistyössä maailman johtavien teknologiatoimittajien ja älykkäiden startupien kanssa. Kotimaisen omistuksemme ansiosta tietotaidon ja osaamisen kehittäminen sekä toiminnan tulokset pysyvät Suomessa.

Elinvoimaa vahvistava yrityskulttuuri

Suomen elinvoiman kehittäminen on päämäärämme, joka ohjaa kaikkea tekemistämme. Elinvoima lähtee meistä itsestämme, joten noudatamme tinkimättömästi seuraavia periaatteita:

  • Rakennamme pitkäjänteisesti kilpailuetua toimialamme parhaasta esimies-alaisyhteistyöstä.
  • Yksilön hyvinvointi ja sen arvostaminen on suorin tie organisaation hyvinvointiin.
  • Myönteisyys kaikessa kanssakäymisessä tekee työstä mielekästä.
  • Tarjoamme mahdollisuuksia osaamisen monipuolistamiseen ja ammatilliseen kehittymiseen.
  • Kannamme vastuuta sekä omasta työstämme että asiakkaiden onnistumisesta.
  • Työskentelemme suoraselkäisesti, idearikkaasti ja ratkaisukeskeisesti.

 

Ajankohtaista