Siirry sisältöön
Sarastiassa KLT-tutkinnon suorittaneiita lisää

KLT-osaaminen kasvoi Sarastiassa 

Olemme saaneet uusia KLT-osaajia Sarastian talouspalveluiden tiimiin, kun Anne Jokelainen ja Heli Kyläniemi ovat läpäisseet arvostetun KLT tentin.

 

KLT on taloushallintoalan asiantuntijatutkinto ja arvostettu merkki ammattitaidosta. Asiakkaalle päin KLT-tutkinto on merkki siitä, että KLT-asiantuntija on kokenut, monipuolisesti kirjanpidon ja taloushallinnon tehtäviä hallitseva ammattilainen, ja että ammattitaidon ylläpitäminen on jatkuvaa.

 

Sarastia tukee ja kannustaa KLT-tutkinnon suorittamista, ja antaa mm. mahdollisuuden osallistua KLT-valmennukseen.

 

Alun perin kirjanpidon ja laskentatoimen tutkintona tunnettu KLT kertoo korkeasta laskenta- ja vero-osaamisen tasosta. KLT-tutkinto antaa uusia eväitä edetä työelämässä. Tutkinnon suorittaneille tarjotaan mielenkiintoisia ja haasteellisia työtehtäviä ja heillä on keskimäärin parempi palkka kuin niillä laskenta-ammattilaisilla, jotka eivät ole tutkintoa suorittaneet. 

KLT-tutkintoa suorittamaan voidaan hyväksyä henkilö, jolla on riittävä kaupallinen koulutus ja usean vuoden käytännön työkokemus. KLT-tutkinto edellyttää haltijaltaan tentin läpäisemisen lisäksi jatkuvaa ammattitaidon ylläpitämistä.  

Maassamme on tällä hetkellä noin 3 000 KLT-tutkinnon suorittanutta henkilöä, jotka voivat käyttää nimensä yhteydessä nimitystä KLT-kirjanpitäjä tai lyhennettä KLT (sekä ruotsinkielistä nimitystä EBR-bokförare, lyhennettä EBR tai englanninkielistä nimitystä KLT-accountant). 

 

KLT-tutkinnon suorittaminen hautui mielessä pitkään

Anne Jokelainen toimii Kajaanin taloushallinnon palvelupäällikkönä ja Heli Kyläniemi lisäarvopalveluissa talousasiantuntijana. Anne on työskennellyt talossa vuodesta 2016 toimien Turun tiimissä pääkirjanpitäjänä ja viimeisen vuoden ennen palvelupäällikkyyttä Kajaanin tiimin pääkirjanpitäjänä. Heli on tullut taloon vuonna 2006 toimistosihteeriksi tekemään myyntilaskutuksia ja siitä edennyt kirjanpitäjän toimen kautta erilaisiin pääkäyttäjä-, projekti- ja esimiestehtäviin.  

Anne oli miettinyt tutkinnon suorittamista jo useamman kerran elämänsä varrella. Henkilökohtaisessa elämässä oli nyt sopivan väljää opiskelulle. 

Heliltäkin löytyi intoa opiskeluun ja kiinnostusta KLT-tutkinnon suorittamiseen. 

”Halusin syventää osaamistani ja minua kiinnosti myös tietää millä tasolla oma osaaminen on suhteessa tutkinnon vaatimuksiin 

 

Tutkinto oli hieno matka opiskelun saralla 

Molemmat naiset pitävät työnantajan tukea erittäin tärkeänä kannustimena opiskelussa. Taloudellinen tuki opintomateriaalin, verkkovalmennuksen, tenttimaksun ja matkakulujen muodossa on merkittävä. Molemmat naiset kiittävät ennen kaikkea oman esimiehen ja työkavereiden tukea.  

Annen mielestä itse opiskelu toi konkreettisesti esiin, mistä mikäkin tieto löytyy ja samalla tuli kerrattua asioita, joiden hoitamisesta tai opiskelusta oli jo vierähtänyt pidempi aika. 

Heli taas huomasi kuinka omaan työhön tuli enemmän syvyyttä ja uusia näkökulmia. 

Itsessään jo tenttiin valmistautuminen on erittäin hyödyllistä, opiskelu kannattaa aina.” 

Tutkinnon ylläpitäminen vaatii ylläpitokoulutusta eli oppiminen ei pääty tähän, pikemminkin päinvastoin.    

 

Tenttitilaisuudessa yllätti kirjoittamisen määrä, sitä ei juurikaan kynällä enää kirjoittele 

Sekä Anne että Heli kannustavat kollegoitansa rohkeasti suorittamaan tutkintoa, jos löytyy pienikin ajatus opiskelujen mahdollisuudesta. Annen mielestä opiskelu antaa paljon varmuutta nykyiseenkin tekemiseen ja opiskelujen ohella oppii paljon uutta. 

Itse olisin ollut ylpeä, lopputuloksesta huolimatta, lukemisesta ja asioihin perehtymisestä.” 

 

Ajankohtaista