Siirry sisältöön

Sarastia Rekryn keikkatyöntekijöiden palkanmaksumalli sai myönteistä julkisuutta

Sarastian sijais- ja rekrytointipalveluja tuottavan tytäryhtiö Sarastia Rekryn kaikki keikkatyöntekijät ovat vuoden alusta lähtien saaneet palkan joka perjantai. Sarastia Rekry on monilla alueilla jo useamman vuoden ajan maksanut lyhyissä työsuhteissa olevien palkan viikoittain, mutta nyt hyvää palautetta kerännyt toimintatapaa on laajennettu. Hoitajapulaa taklaava Palkka joka perjantai -innovaatio huomioitiin myös mediassa, kun Taloussanomat ja Mediuutiset uutisoivat aiheesta.

Nimensä mukaisesti Palkka joka perjantai -konsepti tarkoittaa, että tuntityöntekijöiden palkkapäivä on aina seuraavan viikon perjantaina. Sarastia Rekryn toimitusjohtaja Jaana Jantolan mukaan joustava palkanmaksumalli mahdollistaa hoitoalan töiden tekemisen helposti ja ketterästi. Se madaltaa kynnystä tarttua tarjolla oleviin hoitoalan töihin, silloin, kun se työntekijälle parhaiten sopii.

Taloussanomat nosti esiin eritysesti mallin saaman suosion keikkatyöntekijöiden keskuudessa.

– Niiltä alueilta, missä tämä ei ollut vielä käytössä, saimme pyyntöjä, että miksei vielä meille. Ja kun sitten laajensimme, niin keikkatyöntekijät sanoivat hanketta hyväksi ja tärkeäksi, Jantola kommentoi Taloussanomille.

Sarastia Rekryn palveluksessa on noin 12 000 keikkatyöntekijää. Jokaviikkoinen palkanmaksu on osa Sarastia Rekryn laajempaa pyrkimystä joustaviin toimintamalleihin ja sujuviin järjestelmiin.

– Meillä kaikki keikkatyöhön liittyvä byrokratia tehdään ”yhdeltä luukulta” eli samasta järjestelmästä, työsopimuksista lähtien, se helpottaa työpaikan vastaanottamista. Keikkatyöstä halutaan palkka yleensä nopeasti tilille. Meillä tuntitekijöiden palkkapäivä on aina seuraavan viikon perjantaina. Tämä on kilpailuvaltti, johon monien työnantajien järjestelmät ja prosessit eivät taivu, Jantola kertoo.

Vuoden 2021 aikana Sarastia Rekryn keikkatyöntekijät tekivät yli 2,7 miljoonaa sijaistyötuntia. Yrityksen yhteensä noin 2300 asiakasyksikköä sijaitsevat noin 150 eri paikkakunnalla.

Tutustu Sarastia Rekryyn

 

 

Ajankohtaista