Siirry sisältöön

Läpinäkyvyys on hyvästä

Katse pitää suunnata eteenpäin, mutta välillä on hyvä vilkaista taaksepäin, jotta tietää, miksi olemme tässä ja missä voidaan välttää ainakin osa aiemmista virheistä. Kirjoittaja muistelee siis menneitä!

Sarastia täyttää vuoden, mutta on osa pidempää kehitystä. Ensimmäiset kunnalliset osakeyhtiöt perustettiin jo viime vuosituhannen alkupuoliskolla. Sittemmin ilmiö kiihtyi 1980-luvulla ja 1990-luvun alun lamavuosina. Ajatuksena oli tehostaa toimintaa ja saada päätöksenteko toimimaan jouhevammin kuin mikä oli tilanne itse hallinnon puolella. Lienevät edelleen relevantteja tavoitteita?

Tässä kohtaa voinee pilke silmäkulmassa muistuttaa vanhemmista tutkimuksista, joissa osoitettiin osakeyhtiön perustamisen todellisiksi syiksi mm. se, että joku haluaa olla toimitusjohtaja. Tai että toiminnan järkevyyden arvioimisen kannalta on parempi, ettei kokouksiin (kaupunginhallitus; -valtuusto vs. Oy:n hallitus; yhtiökokous) pääsisi noin vaan kuulolle. Muistan nuorena virkamiehenä saadun opin, jonka mukaan osakeyhtiöissä saa parempaa palkkaa ja ettei matka-anomuksia laiteta kaiken kansan nähtäville. Hyvää tarkoittava kollega tarkoitti, että toiminta on dynaamisempaa ja suoriutuminen parempaa, kun ei liikaa byrokratisoida tekemistä.  Tie vei kunnan töistä kuitenkin globaalin yritystoiminnan pariin, jossa vielä silloin lounaat olivat pidempiä, kabinetit mahonkiseinäisiä ja after work kosteampaa.

Moni asia on muuttunut sitten näiden aikojen. Enkä tarkoita pelkästään maratoneja juoksevia yritysjohtajia. Yksi näistä on läpinäkyvyys osana toiminnan eettisyydelle asetettavia vaatimuksia – oli kyse sitten poliittisesta päätöksenteosta, yrittämisestä tai vaikkapa osuustoiminnasta pörssiyrityksistä puhumattakaan. Koska ainakin vielä toistaiseksi me ihmiset teemme työt, meillä on luonnollisesti eriäviä käsityksiä siitä, mikä on oikein tai vähintään kohtuullista ja mitä pitäisi tehdä. Tämän takia tähän tärkeään teemaan on luotu kehittyvä koodisto: mitä meidän tulee julkaista, mikä olisi parempi pitää yrityksen sisäisenä ja mitä meidän jokaisen on edistettävä, jotta kulttuurimme muodostuu sellaiseksi, joka tukee omistaja-asiakkaiden meille osoittamassa tehtävässä onnistumista.

Toisin sanoen ei mennä piiloon mutta ei myöskään kangistuta! Ensiksi mainittu ei näinä sosiaalisen median kulta-aikoina olisi edes mahdollistakaan. Toiseen taas vaara on suurempi kuin aikoihin, minkä tästä roolista hyvin näkee. Teet niin tai näin, aina joku ei tykkää. Raporttia, raporttia, raporttia! Erityisesti nyt yritysten ja työntekijöiden on luovittava Korona-rajoitusten ja -tukien maastossa kohti tulevaisuutta, jonka katsomisessa ei huurussa oleva kristallipallo paljon auta.

Sarastia julkaisi tilinpäätöksen ohella 1. henkilöstötilinpäätöksensä. Erityisen ylpeä olen kuitenkin selvityksestä, joka kuvaa hallinto- ja ohjausjärjestelmäämme käytännössä. Se on tiettävästi ensimmäinen laatuaan suomalaisessa kuntakentässä. Jos tiedät paremman, vinkkaa! Silloin parannamme lisää.

 

Kirkasta näkemystä!

Anette Vaini-Antila
talousjohtaja
Sarastia Oy

 

Ajankohtaista