Siirry sisältöön

Kuulumisia Sarastian henkilöstöpalveluista

Sarastian henkilöstöpalveluissa työskentelee noin 300 palkkahallinnon asiantuntijaa asiakkaidemme palkka- ja henkilöstöhallinnon tehtävien parissa.

– Palkanlaskennassa ajankohtaisena valmisteltavana asiana on parhaillaan huhtikuun alusta voimaan astuvat, useaa sopimusalaa koskevat yleiskorotukset ja järjestelyvaraerät, kehityspäällikkö Johanna Lehto kertoo.

– Paikallisesti sovittava järjestelyerä teettää työtä myös asiakkaan päässä, sillä jakamisen periaatteista ja järjestelyerän kohdentamisesta päättää kukin organisaatio tahollaan. Olemme aiheen tiimoilta tarkemmin yhteydessä asiakkaidemme HR-yhteyshenkilöihin helmikuun puolivälissä, Johanna Lehto ohjeistaa.

Sarastia tarjoaa myös monipuolisia HR-lisäpalveluita tukemaan asiakkaan henkilöstöhallinnon kokonaisprosesseja. HR-lisäpalvelut ovat joustavasti käyttöönotettavissa ja osa palveluista on otettavissa käyttöön myös ilman palkanlaskennan ulkoistamista.

– Yksi ajankohtaisista uusista lisäpalveluista on sähköinen allekirjoitus osana työsopimusprosessia. Palvelusta on parhaillaan käynnissä pilottihanke, HR-liiketoimintapäällikkö Mirva Knaapi nostaa esiin.

– Asiakkaat voivat kysyä lisätietoja HR-lisäpalveluista joko ottamalla yhteyttä minuun tai omaan aluejohtajaan, Mirva Knaapi jatkaa.

Palkanlaskennassa ja viranomaisasioinnissa tarvitaan monipuolista lainsäädännön ja työehtosopimusten tuntemusta, jotka edellyttävät palkka-asiantuntijalta jatkuvaa osaamisen ylläpitämistä ja kehittämistä. Sarastian palkka-asiantuntijoiden kautta kulkee vuodessa noin 1,8 miljoonaa palkkalaskelmaa.

– Palvelemme tällä hetkellä 130 asiakastamme kuudella palkanlaskennan järjestelmällä. Tehtävänämme on vapauttaa asiakkaidemme aikaa rutiinitöiltä henkilöstön johtamiseen ja kehitystyöhön. Osaajamme varmistavat, että palkanlaskennan rutiinit hoituvat sujuvasti ja ammattitaitoisesti, palvelujohtaja Susanna Hiltunen kertoo.

 

 

Ajankohtaista