Siirry sisältöön

KLT-osaaminen vahvistui Sarastiassa

 

Kirjanpitäjä Kati Eskola ja pääkirjanpitäjä Katja Ulenius suorittivat kesän aikana arvostetun KLT-tutkinnon. Uusien KLT-osaajien myötä tutkinnon suorittaneita on Sarastiassa tällä hetkellä yhteensä yhdeksän. Kati ja Katja kannustavat tutkintoa harkitsevia kokeilemaan rohkeasti, sillä opinnot tarjoavat paljon uutta osaamista. Sarastia tukee tutkinnon suorittamista sekä taloudellisesti että ylläpitokoulutuksin.

KLT on taloushallintoalan asiantuntijatutkinto ja arvostettu merkki ammattitaidosta, joka kertoo korkeasta laskenta ja vero-osaamisen tasosta. Kesän 2020 aikana, alkuvuoden kiireiden jälkeen sarastialaiset Kati Eskola ja Katja Ulenius suorittivat tutkinnon.

Kati Eskola on kirjanpitäjä Tilitoimistopalveluissa Porissa, jossa hän hoitaa mm. asiakkaiden päivittäiseen kirjanpitoon, tilinpäätöksiin ja verotukseen liittyviä asioita. Kati kypsytteli ajatusta KLT-tutkinnon suorittamisesta pari vuotta ja keväällä 2020 ryhtyi hommiin. Tutkinnon suorittamiseen motivoi työkavereiden kannustus ja sen tuottamat hyödyt työelämässä.

Katja Ulenius puolestaan toimii Kouvolan kaupungin pääkirjanpitäjänä sekä oman työn ohella konsernilaskennan ohjelman FPM:n pääkäyttäjänä. Hyvä fiilis töissä tulee Katjan mukaan erityisesti muiden auttamisesta.

Kati kertoo opiskelun syventäneen osaamistaan sekä harjoittaneen tiedon hakemista. Samoilla linjoilla on Katja, joka kertoo oppineensa etsimään vastauksia epäselviin kysymyksiin lakipykälistä ja yleisohjeista paremmin kuin aiemmin. Tutkinto sisältää sekä suoraan arkeen sovellettavissa olevia että muita hyödyllisiä, mutta toistaiseksi vähemmälle käytölle jääneitä asioita.

– KLT:ssä painotetaan yritysten ja yksityishenkilöiden asioita. Oma työni kun painottuu  kaupungin ja kunnan kirjanpitoon, konserniin ja tilinpäätökseen, niin erityisesti verotukseen liittyvät  opit ovat jääneet vähemmälle käytölle, summaa Katja summaa.

 

Työkavereiden tuki iso kannustin opiskelussa

Tänä vuonna korona on vaikuttanut moniin asioihin, eikä opiskelu ole ollut poikkeus.
– Oman mausteensa opiskeluun toi tämä poikkeuksellinen vuosi. Toisinaan oli vaikeaa saada itseään tarttumaan valmennuskurssin materiaaleihin ja Taloushallinnon säädökset -kirjaan etätyöpäivän jälkeen. Ja toisaalta joutui jännittämään, mihin suuntaan koronatilanne kehittyy ja järjestetäänkö tenttitilaisuutta ollenkaan. Onneksi se toteutui silloin kuin pitikin, koronasuositukset huomioiden, Katja kertoo.

Molemmat kiittelevät sekä työnantajaa että työkavereita tuesta.
– Verkkovalmennus, opintomateriaali ja tenttimaksu ovat tuntuva taloudellinen tuki. Iso kiitos kuuluu myös työkavereille, jotka olivat tukena koko opiskelun ajan, Kati kiittelee.

Molemmat naiset kannustavat tutkintoon osallistumista harkitsevia lähtemään rohkeasti yrittämään.
– Rohkeasti mukaan. Vaikka tutkintoa ei mukaan tarttuisikaan, oppii matkan varrella paljon uutta ja oma osaaminen kasvaa joka tapauksessa. Itse en ensimmäisellä kerralla vuonna 2019 päässyt läpi, mutta lähdin 2020 yrittämään uudestaan. Eli ei kannata lannistua, Katja kannustaa.

 

Oletko kiinnostunut KLT-tutkinnosta?

KLT-tutkinto on merkki siitä, että asiantuntija on kokenut, monipuolisesti kirjanpidon ja taloushallinnon tehtäviä hallitseva ammattilainen, ja että ammattitaidon ylläpitäminen on jatkuvaa. Sarastia tukee ja kannustaa KLT-tutkinnon suorittamista mm. kustantamalla verkkokurssista tentistä koituvat kustannukset sekä tarjoamalla tutkinnon jälkeen osaamisen ylläpitoa vahvistavia koulutuksia.

Tutkinnosta voi lukea lisää Taloushallintoliiton sivuilta.

 

 

 

 

 

Ajankohtaista

Tilaa uusinta tietoa kunta-alan tapahtumista

Tilaa uutiskirje