Siirry sisältöön

Kasvu on myös kypsymistä muutokseen

Tänä vuonna Nordic Business Forumin teemana oli ”Growth”, kasvu. Ei mitenkään dramaattisen yllättävä teema, kun bisneksestä puhutaan, vaikka jatkuvasta kasvun tavoittelusta onkin näinä ilmastonmuutoksen aikoina tullutkin jo lähes hävettävä asia. Teeman pohjalta kasvua kuitenkin käsiteltiin monessa yhteydessä nimenomaan innovaatioiden kasvuna, kuten Tero kuvasi blogissaan  Nordic Business Forum 2019 – mitä jäi käteen kuntasektorin hyödynnettäväksi?.

Miten kasvu sitten liittyy julkiseen sektoriin, varsinkin kun juuri näinä aikoina tuskaillaan budjetin nollakasvuvaatimusten kanssa? Esimerkiksi NBF2019  puheenvuoro ” The Invincible Company: Closing the Innovation Culture Gap” (Alex Osterwalder) on hyvin sovellettavissa myös julkiseen sektoriin. Esimerkkeinä huonosta ja hyvästä innovaatioiden kasvattajasta hän esitteli Kodakin ja Fujifilmin, joista Kodak meni konkurssiin digikuvaamisen myötä, kun taas Fujifilm onnistui löytämään uusia bisnesalueita, joissa pystyi hyödyntämään vahvuuksiaan ja osaamistaan (terveys- ja kauneustuotteet, olisitko arvannut?). Meille suomalaisille tutummat esimerkit olisivat voineet olla vaikka Nokian matkapuhelimet vs. iPhone. Tarinalla oli kaksi opetusta: 1) Markkinajohtaja ei ole turvassa disruptiolta, vaan voi tuhoutua toimintaympäristön muuttuessa ja 2) Tuholta voi pelastua innovoimalla omien vahvuuksien pohjalta jotakin täysin uutta, jota disruptio ei koske.

Julkinen talous ja erityisesti kuntasektori ovat olemassa olonsa suurimman disruption ovella. Hyvinvointivaltion kulut kasvavat kiihtyvällä kulmakertoimella, samaan aikaan kuin monet muutokset, eikä vähiten heikko syntyvyys, heikentävät tulokertymää. Eli disruptio on se paljon puhuttu huoltosuhteen heikkeneminen, joka on väistämättä edessä. ”Winter is coming”, ulos katsoessa ihan kirjaimellisesti.

Kukaan meistä tuskin haluaisi nähdä ”kodakeja” julkisessa taloudessa, ainakaan ellei seuraava asuin- ja työpaikka ole jo katsottuna jostakin paremman huoltosuhteen maasta. Tarvitaan siis innovaatioiden kasvua, toisaalta julkisten palvelujen tuottamiseksi kustannustehokkaammin, toisaalta tulokertymän kääntämiseksi kasvuun tai edes heikkenemisen pysäyttämiseksi. Jos disruptioon fatalistisesti alistutaan, edessä on väistämättä Kodakin kohtalo. Kaikki innovaatiot eivät myöskään johda onnistuneisiin lopputuloksiin, on hyväksyttävä se, että jokaista tuloksekasta innovaatiota kohden vaaditaan vähintään 9 ei niin onnistunutta, osa jopa täysin metsään menneitä. Epäonnistuneidenkin yritysten jälkeen täytyy vain olla valmiutta uusiin yrityksiin.

Voiko julkisella sektorilla innovoida? Toimintahan on kiveen hakattua, lakien ja asetusten säätelemää, puhumattakaan poliittisten voimasuhteiden vaihtumisten aiheuttamista heilahteluista strategioissa?  Kaikki nämä epäilemättä hankaloittavat innovaatioiden hyödyntämistä ja tekevät varsinkin ne epäonnistuneet kokeilut aika epäsuosituiksi, mutta eivät ne innovointia ja sen hyödyntämistä estä. Onnistuneista innovaatioista on monia hyviä esimerkkejä. Kaikki me työuramme viime vuosituhannella aloittaneet muistamme varmasti paperisen veroilmoituslomakkeen ja sen täyttämiseen liittyneet rituaalit. Jos verottaja pystyy muuttamaan toimintaansa noinkin perusteellisesti, niin ei sen pitäisi olla mahdotonta muillekaan julkishallinnon organisaatiolle.

Suurimpana haasteena innovaatioiden hyödyntämiselle näkisin tietynlaisen kypsymättömyyden muutoksiin. Toimintatapojen muutokset, varsinkin silloin kun ne kohdistuvat kansalaispalveluihin, ovat työläitä, vaativat aikaa ja rahaa eivätkä useinkaan generoi positiivista palautetta ennen kuin muutoksen läpivieneet on jo unohdettu.

Eräs hyvä esimerkki onnistuneesta innovaatioiden hyödyntämisestä ja siihen liittyneiden muutosten läpiviemisestä on opetuksen digiloikka. Ja kyllä, sitä kohtaan on esitetty paljon kritiikkiä alkaen Pisa-tulosten heikkenemisestä jne. Kuten sanottu, positiivista palautetta tulee vasta kun muutoksesta on kulunut niin pitkään, että se on oikeastaan unohtunut. Tosiasia kuitenkin on, että jälkikasvullani on repussaan kirjalastin sijaan muutama vihko ja päätelaite (no on siellä vielä pari kirjaakin). Hän vaikuttaa varsin tyytyväiseltä sähköisiin oppimateriaaleihin, eikä niihin siirtyminen ole näkynyt koulumenestyksessä ainakaan heikentävästi.

Miten digiloikka sitten hyödyttää julkistaloutta? Sehän vain tuo lisäkustannuksia, koska tekniikka maksaa jne? Pelkästään sähköisiin materiaaleihin siirtyminen tuo säästöjä, osittain materiaalikuluissa, mutta ehkä enemmän henkilöstökuluissa. Opettajatkin eläköityvät, eikä tilalle tulijoita välttämättä löydy helposti. Jos opettajan työmäärää saadaan digitaalisten aineistojen avulla kevennettyä, esimerkkinä vaikkapa kokeiden korjaamisen osalta, niin eläkepommi ei aiheuta niin paljoa ongelmia. Lisähyötynä kulujakin on mahdollista keventää. Suurin vaikutus lienee kuitenkin sillä, että opetuksen digitalisointi mahdollistaa paradigman muutoksen koko opetuksen osalta. Opetuksen ei tarvitse tapahtua luokkahuoneissa, se vapautuu ajan ja paikan kahleista. Mitä kaikkea tämä mahdollistaa, sen näyttävät tulevat innovaatiot.

 

Me sarastialaiset emme voi innovoida asiakkaidemme puolesta toimintatapojen muutoksia. Me kuitenkin olemme mielellämme mukana, paitsi innovoimassa, myös poistamassa muutoksien esteitä. Mutta ennen kaikkea me voimme mahdollistaa muutoksia. Juha esitti blogissaan Mikä ihmeen Kunta365?  muutamia esimerkkejä siitä, mitä olemme jo tehneet. Se on vasta alkua, ekosysteemin kautta mahdollisuudet teknologioiden hyödyntämiseen ovat lähes rajattomat. Hyödyntämiseen tarvitaan yhteistyötä ja valmiutta hyväksyä myös epäonnistuneet yritykset etappeina matkalla kohti merkittäviä onnistumisia.

 

Kypsytään yhdessä muutoksiin. Siinä positiivisessa mielessä.

Matti Aho
teknologiajohtaja
Sarastia Oy

Ajankohtaista