Palkka-asiantuntijan määräaikainen työsuhde, Hämeenlinnan toimisto
Lähde mukaamme rakentamaan tulevaisuuden Suomea. Sarastia on julkisten palveluiden uudistaja ja alansa johtava toimija Suomessa. Teemme töitä asiakkaittemme eteen 18 maakunnan alueella ja lähes 900 ammattilaisen voimin. Vakaa, menestynyt ja voimakkaasti kasvanut yrityksemme tarjoaa monipuolisia työtehtäviä ja kehittymisen mahdollisuuksia sekä kokeneille ammattilaisille että työuransa ensiaskeleita ottaville.
Haemme ammattitaitoista, asiakaspalveluhenkistä ja hyvällä työinnolla varustettua palkka-asiantuntijaa Hämeenlinnan toimistolle määräaikaiseen työsuhteeseen 1.2. – 30.9.2021.
Toivomme, että sinulla on aikaisempaa osaamista palkanlaskennasta. Eduksesi katsotaan kunta-alan työehtosopimusten tuntemus, mutta myös yksityisen sektorin työkokemus riittää. Lisäksi edellytämme sinulta asiakaspalveluhenkisyyttä.
Asiantuntijamme työskentelevät ympäri Suomen, joten tarvitset tehtävässä kehitysmyönteistä työotetta, hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja sekä kykyä työskennellä itsenäisesti. Sinulla on myös kyky sietää painetta ja reagointiherkkyyttä yllättäviin tilanteisiin. Meillä Sarastiassa on vahva porukkahenki ja yhteinen tavoite onnistua. Ratkaisemme yhdessä ongelmat ja autamme toinen toisiamme. Toivomme, että sinulta löytyy myös kiinnostusta nuorempien kollegoidesi perehdyttämiseen sekä kouluttamiseen.
Lisätietoja tehtävästä antaa palvelupäällikkö Sari Jantunen, puh. +358504315571, sari.jantunen@sarastia.fi.