Harjoittelija HR-tiimiin
Lähde mukaamme rakentamaan tulevaisuuden Suomea. Sarastia on julkisten palveluiden uudistaja ja alansa johtava toimija Suomessa. Teemme töitä asiakkaittemme eteen 18 maakunnan alueella ja lähes 900 ammattilaisen voimin. Vakaa, menestynyt ja voimakkaasti kasvanut yrityksemme tarjoaa monipuolisia työtehtäviä ja kehittymisen mahdollisuuksia sekä kokeneille ammattilaisille että työuransa ensiaskeleita ottaville.
Etsimme asiantuntevaan HR-tiimiimme hyvällä työinnolla varustettua harjoittelijaa.
HR-harjoittelijana toimit aktiivisesti osana HR- ja sisäiset palvelut -tiimiä. Tehtäviisi kuuluu HR-ohjeistuksen päivittäminen sekä työntekijöiden ja esimiesten tuki erilaisissa työsuhdeasioissa. Lisäksi osallistut muihin HR-tiimin tehtäviin kuten koulutusjärjestelyihin ja henkilöstökyselyjen toteuttamiseen.
Harjoittelijan tehtävä sopii yliopisto-opintojen harjoittelujaksoksi, opintojen loppuvaiheille. Harjoittelun ajankohta sovitaan valittavan henkilön kanssa. Toivomme kuitenkin, että pystyisit aloittamaan jo kevään aikana. Harjoittelun kesto on 2-3 kuukautta. Harjoittelusta maksetaan palkkaa oppilaitoksesi käytäntöjen mukaisesti.
Tarjoamme sinulle
- Näköalapaikan suuren yrityksen HR-toimintoon. Erilaiset HR-prosessit ja työsuhteen elinkaari tulevat harjoitteluaikana tutuksi käytännön kautta.
- Mahdollisuuden osallistua HR-tiimin monenlaiseen tekemiseen ideoinnista toteutukseen saakka. Pääset osaksi pientä, mutta tehokasta tiimiämme ja työpanoksellasi on tärkeä merkitys koko konsernillemme.
- Hyvän perehdytyksen ja sparrausavun työskentelyn edetessä.
- Mahdollisuuden työskennellä missä päin Suomea tahansa. Sarastiassa teemme töitä paljon etänä. Lisäksi meillä on toimipaikat 18 eri paikkakunnalla ympäri Suomea.
Edellytämme sinulta
- Henkilöstöjohtamisen ja/tai työlainsäädännön opintoja tai työkokemusta HR-prosesseista.
- Aiempaa työkokemusta toimistotyötehtävistä.
- Erinomaisia IT-valmiuksia ja viestintätaitoja. Tykkäät kirjoittamisesta ja tekemiesi ohjeiden perusteella on helppo työntekijöiden ja esimiesten toimia.
- Järjestelmällistä ja ratkaisukeskeistä työotetta sekä kiinnostusta työskennellä itsenäisesti. Työskentelet samanaikaisesti useamman tehtävän parissa ja kykenet priorisoimaan itsenäisesti omia töitäsi. Lisäksi selvität, mitä et vielä tiedä ja näin varmistat, että työntekijät ja esimiehet saavat HR-tiimistä erinomaista palvelua.
Lisätietoja tehtävästä antaa Katja Himanen, puh. +358 50 5013130. Voit myös olla Katjaan yhteydessä sähköpostilla: katja.himanen@sarastia.fi.
Lähetä hakemuksesi 28.2.2021 mennessä Katjalle. Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuajan aikana. Älä siis suotta odottele viimeisiin päiviin asti ennen kuin olet yhteydessä.