Siirry sisältöön
Tämä juttu on julkaistu alun perin Kunnan Taitoa Oy:n sivustolla

Turun Vesihuolto Oy siirtää perintätoimintansa kotimaiselle Taitoa Kuntaperinnälle

Suomen suurimpien vesilaitosten joukkoon kuuluva Turun Vesihuolto Oy on tehnyt alkukeväästä 2018 päätöksen siirtää koko vesihuollon laskujen perintä kotimaiselle Taitoa Kuntaperinnälle.

– Päätökseen vaikutti toimintaprosessien yhtenäistäminen Turku konsernissa ja Taitoan perintäpalveluiden parempi soveltuvuus meidän toimintaamme, sanoo Turun Vesihuolto Oy:n toimitusjohtaja Irina Nordman

Nordman kertoo, että Turun Vesihuolto odottaa Taitoan perintäpalveluilta sujuvuutta, vaivattomuutta ja toimivaa yhteistyötä perinnän osalta.

Päätöksen myötä Taitoa tuottaa perintäpalveluita koko Turun kaupunkikonsernille. Turun Vesihuolto Oy on Turun kaupungin kokonaan omistama yhtiö ja se vastaa Turun alueen vesihuoltopalveluista 300 000:lla asiakkaalla.

Taustaa
Taitoa on kuntatoimijoiden omistama yritys, joka tarjoaa tehokkaita ja laadukkaita talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita sekä perintä, hankinta ja rekrytointipalveluita. Taitoa Kuntaperintä on joustava ja ketterä palveluntuottaja kuntatoimijoille sekä kuntalaisten suuntaan asiakaslähtöisempi kumppani maksamiseen liittyvien asioiden sovittelemisessa. Nopeampi rahankierto kunnissa on jokaisen kuntalaisen etu. Ajallaan maksetut maksut takaavat tasapainoisen kuntatalouden, joka on laadukkaiden kunnallisten palveluiden edellytys.

Lisätietoja antaa
Lassi Pakkanen, myyntijohtaja, Taitoa Kuntaperintä Oy
lassi.pakkanen@taitoa.fi, puh. 020 610 9077

Liittyvät referenssit