Siirry sisältöön

Sarastia ja Helsingin kaupunki yhteistyöhön

Suomen suurin työnantaja, Helsingin kaupunki, on valinnut Sarastia365 HR -ratkaisun henkilöstö- ja palkkahallinnon järjestelmäkseen. Kyseessä on Sarastian toistaiseksi merkittävin yhteistyö, jonka parissa tehtävä tuotekehitys palvelee myös yhtiön muita sidosryhmiä.

Helsingin kaupunki halusi käyttöönsä kestävän ja jatkuvasti kehittyvän ratkaisun henkilöstö- ja palkkahallintoon. Nykyisen järjestelmän teknologia on vanhentumassa ja pelkän päivityksen lisäksi päätettiin arvioida laajemmin eri vaihtoehtoja. Vertailun ja neuvottelujen jälkeen kumppaniksi valittiin Sarastia Oy.

– Päädyimme Sarastia365 HR -järjestelmään, koska Helsingin kaupunki tarvitsee nykyaikaisen, jatkuvasti kehittyvän henkilöstö- ja palkkahallinnon järjestelmän. Sarastia365 HR on skaalautuva, nykyaikainen ja suunniteltu nimenomaan kuntasektorin erityisvaatimuksiin, toteaa Helsingin kaupungin henkilöstöjohtaja Nina Gros.

Helsingin kaupungin hankkima Sarastia365 HR -ratkaisu on kokonaisvaltainen työkalu henkilöstöjohtamiseen, joka sisältää kaikki palvelussuhteen elinkaaren hallintaan ja palkanlaskentaan tarvittavat toiminnallisuudet. Järjestelmän lisäksi on sovittu jatkuvien palveluiden tuottamisesta palkka-ajojen ja maksuliikenteen osalta. Sarastia toteuttaa parhaillaan vastaavaa HR-ratkaisun käyttöönottoprojektia Espoon kaupungille.

– Kyseessä on meille merkittävä saavutus, josta hyötyvät monella tapaa kaikki eri sidosryhmämme. Helsinki on Suomen suurin työllistäjä ja heidän tarpeisiinsa kehitettävät toiminnot ja ratkaisut palvelevat jatkossa varmasti myös muita. Tästäkin syystä, olen erityisen iloinen siitä, että heidän valintansa oli nimenomaan kotimainen palveluntarjoaja, kertoo Mika Kantola Sarastian toimitusjohtaja.

Helsinki kertoo tiedotteessaan, että hankinta tukee kaupungin digitalisaation hyödyntämisen tavoitteita, sillä sen avulla henkilöstöhallinnon perustoimintoja ja palkkahallinnon prosesseja on mahdollista automatisoida nykyistä laajemmin. Hankinnalla varmistetaan lisäksi kaupungin palkanlaskennan jatkuvuus, toimintavarmuus ja laatu.

– Suomalaisten kuntaorganisaatioiden digitalisointi etenee pikkuhiljaa ja tämän tyyppiset, suuren mittakaavan uudistukset, tarjoavat kentälle esikuvia. Ne saavat toimijat miettimään, millaisia hyötyjä omassakin organisaatiossa olisi saavutettavissa esimerkiksi datan laajemmalla hyödyntämisellä johtamisessa tai eri työkalujen yhdistämisellä yhtenäiselle alustalle, sanoo Mika Kantola.

 

Lisätietoja

Mika Kantola
toimitusjohtaja, Sarastia Oy
040 831 6409

Lue myös

Espoon kaupunki Sarastia365 HR -ratkaisun käyttäjäksi

Liittyvät referenssit