
Parempaa perintää Turkuun
Turun kaupunki halusi korjata perintäpalvelunsa ongelmat ja tehdä prosessista läpinäkyvämmän. Se onnistui yhdessä Taitoan kanssa. Kumppaniksi valikoitui Taitoa Kuntaperintä.
– Suurin syy siihen, miksi päädyimme valitsemaan Taitoan oli, että he olivat valmiita muokkaamaan sähköistä järjestelmäänsä ja palvelujaan toiveidemme mukaisesti. Palvelu myös tuotetaan järkevään hintaan, toteaa kaupunginlakimies Petra Einiö.
Yhteistyö lähti liikkeelle palvelunkuvauksen laatimisesta. Se vei kuukausia, vaati lukuisia kokouksia ja mietintää.
– Palvelunkuvauksen valmistuminen oli oikea työvoitto! Taitoalaiset antoivat oman osaamisensa työhön ja lopputulos on onnistunut, kiittelee Einiö.
Taitoa Kuntaperinnän sähköinen järjestelmä mahdollisti Turulle aiempaa helpomman perintäprosessin.
– Nyt tiedämme, mitä perinnässä oikeasti tapahtuu ja toiminta on luotettavalla pohjalla. Kiitoksen ansaitsee taitoalaisten joustava tapa työskennellä – myös velallisen hyväksi, sanoo Einiö.