Siirry sisältöön

Mikkeli luottaa Sarastiaan jatkossakin

Mikkelin kaupungin perintäpalvelut ovat olleet hyvässä hoidossa Taitoassa ja sama jatkuu fuusion jälkeisessä Sarastia Kuntaperinnässä. Heikki Siira ja Tiia Tamlander kertovat, miten palvelu käytännössä toimii. 

Taitoa Kuntaperintä Oy eli nykyiseltä nimeltään Sarastia Kuntaperintä hoitaa maksuvalvonnan ja perinnän palvelut: maksumuistutukset, vapaaehtoisen ja oikeudellisen perinnän sekä jälkiperinnän.

– Palvelu on toiminut hyvin ja se on ollut erityisen joustavaa. Palvelumäärittelyt ja räätälöinti ovat menneet kohdilleen, sanoo Mikkelin kaupungin talousjohtaja Heikki Siira.

Myös vt. taloussuunnittelupäällikkö Tiia Tamlander on tyytyväinen perintäpalveluun.

– Työstimme jo Taitoan aikana palvelua yhdessä. He ovat kuunnelleet hyvin toiveitamme ja aina valmiita kaikin tavoin toteuttamaan ne. Toiminta ja aika muuttuvat koko ajan. Olemme viilailleet toimintoja muutamaan otteeseen asiantuntijan kanssa ja päivittäneet palvelukuvaukset meille parhaiksi mahdollisiksi, hän kiittelee.

Asiakkaan huomioiva joustava palvelu

Mikkelin perinnän palvelukuvaukseen on myös päivitetty tieto, että perinnän on oltava inhimillistä ja velallisen huomioivaa.

– Silti on huolehdittava siitä, että jos perusteet perinnälle on, se on tehtävä. Kun yksi taho hoitaa kaikki asiat, varmistetaan myös se, että kaikkien kohtelu on tasavertaista, Tamlander muistuttaa.

Myös Mikkelin kaupungin luottamushenkilö ja johto ovat katsoneet, että kotimainen ja kuntaomisteinen perintäyhtiö on julkiselle toimijalle toimiva ratkaisu. Kaupungin konserniyhtiöille on esitelty kaupungin ja Sarastia Kuntaperinnän yhteistyötä ja positiivisia asiakaskokemuksia.

–  Kaupungille on tärkeää asiakkaan huomioiva toimintamalli, perintäprosessin tehokkuus ja toimivat palveluratkaisut, tiivistää talousjohtaja Siira.

Toimivat työkalut

Siira ja Tamlander nostavat esille Sarastian Kuntaperinnän tarjoaman online-verkkopalvelun, joka helpottaa yhteistyötä huomattavasti. Perintäohjelma huomioi kunta-alan erityispiirteet ja Sarastian oma, sisäinen järjestelmäkehitys takaa nopeat kehitys- ja muutosaikataulut.

– Se on kätevä palvelu, josta tiedot löytyvät aukottomasti. Kaikilla on palveluun käyttäjäkohtaiset tunnukset ja kaikki prosessiin liittyvät asiat tulevat sinne hyväksyttäväksi. Verkosta pääsee katsomaan koko tapahtumakuvauksen, ja näkemään että kaikki on hoidettu niin kuin on sovittu. Perinnän voi myös estää saatavakohtaisesti tai klikata eteenpäin laitettavaksi, Tamlander kertoo.

Perinnän estäminen voi tulla kysymykseen esimerkiksi päiväkotimaksun perinnässä. Toisinaan siis tarvitaan harkintaa, vaikka asiakkaan velvollisuus onkin ilmoittaa itse maksuperusteiden muuttumisesta.

Muistathan!

Sarastian omistaja-asiakkaat voivat hankkia perintäpalvelut ilman kilpailutusta, mikä alentaa työ- ja resursointikustannuksia. Samalla säästyvät myös palveluntuottajien vaihdosta johtuvat järjestelmätyön kustannukset. Henkilökunnalla on kymmenien vuosien monipuolinen kokemus alasta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä.