
HR-aspa on esimiehen suora linja avun äärelle
HR-asiakaspalvelussa avainsanoja ovat asiantuntemus ja palveluhenkisyys. HR-aspa on lisäpalvelu, joka on tarkoitettu ensisijaisesti esimiehille, mutta se palvelee myös palkansaajia erilaisissa palkkoihin, käyttöoikeuksiin ja todistuksiin liittyvissä asioissa.
KuntaPron HR-asiakaspalvelussa työskentelee palkka- ja henkilöstöhallinnon asiantuntijoita Hämeenlinnassa, Kangasalla, Tuusulassa sekä Porissa, jossa Honkajoen ja Kankaanpään palveluita hoidetaan Johanna Lehdon alaisuudessa. Porissa käytössä on Personecin järjestelmä, muualla luotetaan Populukseen.
– Neuvomme esimiehiä järjestelmän käytössä ja toimialakohtaisten työehtosopimusten pykäläviidakossa. Asiakaskohtaisten toimintaohjeiden neuvonta perustuu siihen tietoon, minkä olemme asiakkailta tänne saaneet ja työehtosopimusten tulkinta kuuluu asiakkaalle, tiivistää palvelupäällikkö Sari Jantunen.
Kovaa asiaosaamista siis löytyy, mutta työn onnistumisessa tärkeintä on asenne.
– Palveluhenkisyys on meille työssämme se ykkösasia, ja pyrimme palvelemaan jokaista soittajaa niin hyvin kuin mahdollista. Työtä tehdessäni olen huomannut sen, että apua on ollut myös aikaisemmassa palkkasihteerin tehtävissäni kertyneestä osaamisesta, sanoo palkkasihteeri Tuula Pihlaja.
– Sitä miettii, että jos itsellä olisi samanlainen hätä, niin miten voisi auttaa, sanoo työaikansa puoliksi palvelutuotannon ja HR-aspan välillä jakava palkkasihteeri Tuula Mäkelä, joka kiittelee myös uutena HR-tiimiläisenä sitä, että työkavereilta saa aina apua kiperiin tilanteisiin.

Asia kerrallaan hyvä tulee
HR-aspassa on ollut kiireinen vuodenvaihde, mutta kiire ei kuulu äänessä. Lisävipinää on aiheuttanut uusi asiakas, Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä, joka ulkoisti talous- ja henkilöstöhallintonsa KuntaProlle vuoden alussa.
Apua HR-aspasta saa niin sähköpostitse, nettisivujen lomakkeiden kautta kuin puhelimitsekin.
– Sloganimme on, että hoidetaan yksi asia kerrallaan ja siihen keskitytään, mitä tehdään. Suurin osa toimeksiannoista tulee sähköisesti, mutta monimutkaisemmissa asioissa meihin otetaan yhteyttä puhelimitse, Jantunen sanoo.
HR-aspa on ollut monelle KuntaPron työntekijälle väylä erilaisiin tehtäviin. Työnkierto on Jantusen mielestä hyvä tapa saada vaihtelua työssä ja lisätä omaa osaamista.
– Meille on tullut palvelutuotannosta loistavia resursseja, ja meiltä taas siirtynyt väkeä muihin haastaviin tehtäviin. KuntaProssa työssä liikkuminen on mahdollista, ei tarvitse jämähtää samoihin tehtäviin, hän kertoo.
HR-aspan tiimissä tietoa jaetaan keskenään paljon myös eri paikkakuntien välillä. Koulutuksia järjestetään säännöllisesti tarpeen mukaan.
– Koko ajan tulee uusia asioita, joten on tärkeää, että tieto kulkee ja tiimi pelaa. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse osata kaikkea, HR-aspalaiset korostavat.
Lisäapua HR-aspaan tuovat robottien hoitamat rutiinitoiminnot, joilla määrämuotoiset palvelupyynnöt pystytään hoitamaan nopeasti ja laadukkaasti.